Kaikki politiikka on turvallisuuden politiikkaa

Kun ihminen kuulee sanan turvallisuuspolitiikka, hän ajattelee usein ensimmäisenä kovaa turvallisuutta, eli turvallisuusviranomaisia kuten poliisi, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos. Tarkemmin ajateltuna jokapäiväinen turvallisuus on kuitenkin arjen turvallisuutta. Ja siitä syystä kaikki politiikka on myös turvallisuuden politiikkaa.

 

Turvallisuuden käsite ja se, mihin kaikkeen se ulottuu, on muuttunut. Monelle tulee turvallisuusuutisoinnista vuodelta 2020 mieleen esimerkiksi hävittäjähankinnat. Silti vuoden 2020 suurin uutinen, koronaviruspandemia, on mitä suurimmissa määrin turvallisuuskysymys. Koronakriisi on samalla myös terveydellinen kriisi, sosiaalinen kriisi ja taloudellinen kriisi. Terveys on turvallisuuskysymys aivan samalla tavalla kuin perheissä paisuneet sosiaaliset ongelmat tai työpaikkoja ja jopa yhteiskuntarauhaa uhkaavat taloudelliset ongelmat.

 

Vielä parikymmentä vuotta sitten turvallisuuden pystyi jaottelemaan seuraavasti: safety, security and wellbeing. Enää ei voi. Modernissa maailmassa turvallisuus kietoutuu yhä vahvemmin elämän eri osa-alueisiin. Vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä google ei käytännössä tuntenut hakusanaa “kokonaisturvallisuus”. 2010-luvulla hakuja oli jo hieman enemmän. Hakutulosten piikki ajoittui vuoden 2015 pakolaiskriisin paikkeille. Hakumäärät tähän mennessä ovat silti olleet kauniistikin sanoen maltillisia. Ennustan, että 2020-luvulla kokonaisturvallisuuden merkitys aletaan viimein ymmärtää kunnolla.

 

Tartuntatautia vaarallisempi voi hyvinkin olla teknologiaan tai sen hyödyntämiseen perustuva hyökkäys. Informaatiopandemia ei kohdistu keuhkoihin, vaan mieliin ja sydämiin. Viestintäverkkojen pimeneminen mullistaisi arkemme monin verroin pahemmin kuin se, että ruoka tilataan kotiinkuljetuksella ja ajanviete kuukausimaksulla.

 

On vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa esimerkiksi sähkönjakelu, maksuliikenne tai juomakelpoinen vesi eivät olisi itsestään selviä asioita. Mutta niin meidän oli vaikea kuvitella maailmanlaajuista terveyskatastrofiakaan vielä reilu vuosi sitten.


Se, mitä turvallisuus on huomenna tai 10 vuoden päästä, ei ole kenenkään meistä tiedossa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että emme turvallisuusajattelussamme juutu vanhoilliseen ajatteluun ja lähesty turvallisuutta ainoastaan kovan turvallisuuden näkökulmasta. Perinteiselle kovalle turvallisuudelle on paikkansa, eikä sitä pidä vähätellä. Upseerina tiedän tämän erittäin hyvin. Mutta se ei tarkoita, etteikö tulevaisuuden uhkakuviin pitäisi varautua.

Kaikki politiikka on turvallisuuden politiikkaa

Kun ihminen kuulee sanan turvallisuuspolitiikka, hän ajattelee usein ensimmäisenä kovaa turvallisuutta, eli turvallisuusviranomaisia kuten poliisi, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos. Tarkemmin ajateltuna jokapäiväinen turvallisuus on kuitenkin arjen turvallisuutta. Ja siitä syystä kaikki politiikka on myös turvallisuuden politiikkaa.

 

Turvallisuuden käsite ja se, mihin kaikkeen se ulottuu, on muuttunut. Monelle tulee turvallisuusuutisoinnista vuodelta 2020 mieleen esimerkiksi hävittäjähankinnat. Silti vuoden 2020 suurin uutinen, koronaviruspandemia, on mitä suurimmissa määrin turvallisuuskysymys. Koronakriisi on samalla myös terveydellinen kriisi, sosiaalinen kriisi ja taloudellinen kriisi. Terveys on turvallisuuskysymys aivan samalla tavalla kuin perheissä paisuneet sosiaaliset ongelmat tai työpaikkoja ja jopa yhteiskuntarauhaa uhkaavat taloudelliset ongelmat.

 

Vielä parikymmentä vuotta sitten turvallisuuden pystyi jaottelemaan seuraavasti: safety, security and wellbeing. Enää ei voi. Modernissa maailmassa turvallisuus kietoutuu yhä vahvemmin elämän eri osa-alueisiin. Vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä google ei käytännössä tuntenut hakusanaa “kokonaisturvallisuus”. 2010-luvulla hakuja oli jo hieman enemmän. Hakutulosten piikki ajoittui vuoden 2015 pakolaiskriisin paikkeille. Hakumäärät tähän mennessä ovat silti olleet kauniistikin sanoen maltillisia. Ennustan, että 2020-luvulla kokonaisturvallisuuden merkitys aletaan viimein ymmärtää kunnolla.

 

Tartuntatautia vaarallisempi voi hyvinkin olla teknologiaan tai sen hyödyntämiseen perustuva hyökkäys. Informaatiopandemia ei kohdistu keuhkoihin, vaan mieliin ja sydämiin. Viestintäverkkojen pimeneminen mullistaisi arkemme monin verroin pahemmin kuin se, että ruoka tilataan kotiinkuljetuksella ja ajanviete kuukausimaksulla.

 

On vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa esimerkiksi sähkönjakelu, maksuliikenne tai juomakelpoinen vesi eivät olisi itsestään selviä asioita. Mutta niin meidän oli vaikea kuvitella maailmanlaajuista terveyskatastrofiakaan vielä reilu vuosi sitten.


Se, mitä turvallisuus on huomenna tai 10 vuoden päästä, ei ole kenenkään meistä tiedossa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että emme turvallisuusajattelussamme juutu vanhoilliseen ajatteluun ja lähesty turvallisuutta ainoastaan kovan turvallisuuden näkökulmasta. Perinteiselle kovalle turvallisuudelle on paikkansa, eikä sitä pidä vähätellä. Upseerina tiedän tämän erittäin hyvin. Mutta se ei tarkoita, etteikö tulevaisuuden uhkakuviin pitäisi varautua.

Teknologia

Asiat ovat paremmin kuin usein muistammekaan. Esimerkiksi lapsikuolleisuus ei ole yhdessäkään maassa kasvanut. Eliniänodote nousee koko maailmassa ja uusilla rokotteilla torjutaan ennen tappavina pitäviä tauteja. Äärimmäisestä köyhyydestä kärsivien ihmisten määrä laskee ja vapaa-ajan määrä kasvaa jatkuvasti. Olemme matkalla kohti parempaa tulevaisuutta, ja siitä saamme kiittää teknologisia innovaatioita. Ilman teknologiaa elintaso ei nouse.

 

Meillä on tapana yliarvioida teknologisen kehityksen lyhyen aikavälin vaikutuksia ja aliarvioida niitä pitkällä aikavälillä. Tästä syystä keskustelu pyörii usein aivan väärissä asioissa. Viime vuosina Suomessa on riidelty muun muassa autojen määrästä ja siitä, kuka saa ajaa taksia. Tulevaisuudessa autot ovat kuitenkin käytännössä päästöttömiä, eikä takseja aja enää ihminen.

 

Isossa kuvassa kysymys ei ole autoista tai takseista, vaan teknologian kehityksestä ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Olemme matkalla kohti parempaa tulevaisuutta, mutta se ei tapahdu itsestään. Ei ole mikään luonnonlaki, että teknologinen kehitys olisi automaattisesti tae paremmasta huomisesta. Teknologia on työkalu, joka tekee sen, mitä ihminen sille antaa tehtäväksi. Hyvässä ja pahassa.

 

Olen maailman talousfoorumin (WEF) asiantuntijajäsen. Foorumilla pohdimme kestäviä tulevaisuuden ratkaisuja muun muassa teollisuuteen, talouteen, energiantuotantoon, terveydenhuoltoon, tekoälyyn sekä digitalisaatioon. Tiedän, että ihmiskunta on matkalla kohti tehokkaampaa mutta kestävämpää tapaa hyödyntää teknologiaa.

 

Jotta voimme varmistaa, että teknologinen kehitys tuottaa parempaa elintasoa jatkossakin, on meidän panostettava koulutukseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen. Ensinnäkin tarvitsemme riittävästi korkeakoulutettuja sekä korkean osaamisen työpaikkoja, jotta teknologinen kehitys tapahtuisi jatkossakin Suomessa. Toiseksi tärkeää on myös, että tavallisilla kansalaisilla – teknologisten innovaatioiden loppukäyttäjillä – on riittävät arjen digitaidot.

 

Maailma muuttuu paremmaksi teknologian ansioista. Pidetään huoli, että Suomessa on tulevaisuudessakin edellytykset tuottaa ja hyödyntää teknologiaa koko Suomen ja maailman hyväksi.

Teknologia

Asiat ovat paremmin kuin usein muistammekaan. Esimerkiksi lapsikuolleisuus ei ole yhdessäkään maassa kasvanut. Eliniänodote nousee koko maailmassa ja uusilla rokotteilla torjutaan ennen tappavina pitäviä tauteja. Äärimmäisestä köyhyydestä kärsivien ihmisten määrä laskee ja vapaa-ajan määrä kasvaa jatkuvasti. Olemme matkalla kohti parempaa tulevaisuutta, ja siitä saamme kiittää teknologisia innovaatioita. Ilman teknologiaa elintaso ei nouse.

 

Meillä on tapana yliarvioida teknologisen kehityksen lyhyen aikavälin vaikutuksia ja aliarvioida niitä pitkällä aikavälillä. Tästä syystä keskustelu pyörii usein aivan väärissä asioissa. Viime vuosina Suomessa on riidelty muun muassa autojen määrästä ja siitä, kuka saa ajaa taksia. Tulevaisuudessa autot ovat kuitenkin käytännössä päästöttömiä, eikä takseja aja enää ihminen.

 

Isossa kuvassa kysymys ei ole autoista tai takseista, vaan teknologian kehityksestä ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Olemme matkalla kohti parempaa tulevaisuutta, mutta se ei tapahdu itsestään. Ei ole mikään luonnonlaki, että teknologinen kehitys olisi automaattisesti tae paremmasta huomisesta. Teknologia on työkalu, joka tekee sen, mitä ihminen sille antaa tehtäväksi. Hyvässä ja pahassa.

 

Olen maailman talousfoorumin (WEF) asiantuntijajäsen. Foorumilla pohdimme kestäviä tulevaisuuden ratkaisuja muun muassa teollisuuteen, talouteen, energiantuotantoon, terveydenhuoltoon, tekoälyyn sekä digitalisaatioon. Tiedän, että ihmiskunta on matkalla kohti tehokkaampaa mutta kestävämpää tapaa hyödyntää teknologiaa.

 

Jotta voimme varmistaa, että teknologinen kehitys tuottaa parempaa elintasoa jatkossakin, on meidän panostettava koulutukseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen. Ensinnäkin tarvitsemme riittävästi korkeakoulutettuja sekä korkean osaamisen työpaikkoja, jotta teknologinen kehitys tapahtuisi jatkossakin Suomessa. Toiseksi tärkeää on myös, että tavallisilla kansalaisilla – teknologisten innovaatioiden loppukäyttäjillä – on riittävät arjen digitaidot.

 

Maailma muuttuu paremmaksi teknologian ansioista. Pidetään huoli, että Suomessa on tulevaisuudessakin edellytykset tuottaa ja hyödyntää teknologiaa koko Suomen ja maailman hyväksi.

Sivistys ja koulutus ovat hyvän elämän edellytykset

Lempisitaattini on J. V. Snellmannin ajaton viisaus: “Sivistyksessä on pienen kansan turva.” Sivistys ja koulutus ovat tehneet suomalaisesta yhteiskunnasta sen, mitä se on: pohjoismaisen menestystarinan. Koko hyvinvointiyhteiskunnan malli perustuu sille, että jokaiselle tarjotaan mahdollisuus kouluttautua korkean osaamisen ammattiin, taustasta riippumatta.

 

Koulutus ja sivistys ovat viimeisiä asioita, joista Suomessa kannattaa tinkiä. Jos yhä useampi jää syrjään keskustelusta ja osattomaksi ympäristöstään, syntyy hyvä- ja huono-osaisten kuplia. Koulutus on avain yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Ja se, kuinka paljon koulutukseen panostetaan, on poliittinen päätös.

 

Sivistyksen ja koulutuksen voi ymmärtää monella tapaa. On olemassa sydämen sivistystä, erikoisosaamista, viisautta, intuitiota, kirjaviisautta ja elämänkokemusta. Sivistyksen laadulla ei sinänsä ole merkitystä. Pääasia on, että yksilöllä on merkityksen ja osallisuuden tunne sekä kokemus siitä, että hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä

 

Osallisuudessa on kyse yksilön hyvästä elämästä. Isossa mittakaavassa kyse on myös yhteiskuntarauhasta sekä demokratian toteutumisesta. On vaikea vaikuttaa ympäristöönsä rauhanomaisin keinoin, ellei tunne historiaa, yhteiskunnan toimintaa tai päätöksenteon lainalaisuuksia. Siksi koulutettu kansa on toimivan demokratian elinehto.

 

Mustavalkoisten totuuksien ja lyhyen keskittymiskyvyn maailmassa riitely ja identiteettipolitiikka vievät hapen järkevältä keskustelulta. Tahallisella väärinymmärtämisellä ja asiattomalla häirinnällä pyritään vaimentamaan eri mieltä olevat. Kuka kohta uskaltaa asettua ehdolle? Mistä asioista puhutaan? Mistä ei puhuta? Nämä eivät ole lainkaan toisarvoisia kysymyksiä.

 

Koulutus ja sivistys ovat välineitä parempaan elämään ja parempaan yhteiskuntaan. Ilman niitä yksilö eksyy matkallaan, yhteiskunta muuttuu levottomaksi ja ihmiskunta taantuu. Voimme parantaa omaa elintasoamme ja nostaa muita mukanamme ainoastaan, jos panostamme koulutukseen. Ja se on velvollisuutemme silloin, kun suhtaudumme kanssaihmiseen ja tuleviin sukupolviin sivistyneesti.

Sivistys ja koulutus ovat hyvän elämän edellytykset

Lempisitaattini on J. V. Snellmannin ajaton viisaus: “Sivistyksessä on pienen kansan turva.” Sivistys ja koulutus ovat tehneet suomalaisesta yhteiskunnasta sen, mitä se on: pohjoismaisen menestystarinan. Koko hyvinvointiyhteiskunnan malli perustuu sille, että jokaiselle tarjotaan mahdollisuus kouluttautua korkean osaamisen ammattiin, taustasta riippumatta.

 

Koulutus ja sivistys ovat viimeisiä asioita, joista Suomessa kannattaa tinkiä. Jos yhä useampi jää syrjään keskustelusta ja osattomaksi ympäristöstään, syntyy hyvä- ja huono-osaisten kuplia. Koulutus on avain yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Ja se, kuinka paljon koulutukseen panostetaan, on poliittinen päätös.

 

Sivistyksen ja koulutuksen voi ymmärtää monella tapaa. On olemassa sydämen sivistystä, erikoisosaamista, viisautta, intuitiota, kirjaviisautta ja elämänkokemusta. Sivistyksen laadulla ei sinänsä ole merkitystä. Pääasia on, että yksilöllä on merkityksen ja osallisuuden tunne sekä kokemus siitä, että hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä

 

Osallisuudessa on kyse yksilön hyvästä elämästä. Isossa mittakaavassa kyse on myös yhteiskuntarauhasta sekä demokratian toteutumisesta. On vaikea vaikuttaa ympäristöönsä rauhanomaisin keinoin, ellei tunne historiaa, yhteiskunnan toimintaa tai päätöksenteon lainalaisuuksia. Siksi koulutettu kansa on toimivan demokratian elinehto.

 

Mustavalkoisten totuuksien ja lyhyen keskittymiskyvyn maailmassa riitely ja identiteettipolitiikka vievät hapen järkevältä keskustelulta. Tahallisella väärinymmärtämisellä ja asiattomalla häirinnällä pyritään vaimentamaan eri mieltä olevat. Kuka kohta uskaltaa asettua ehdolle? Mistä asioista puhutaan? Mistä ei puhuta? Nämä eivät ole lainkaan toisarvoisia kysymyksiä.

 

Koulutus ja sivistys ovat välineitä parempaan elämään ja parempaan yhteiskuntaan. Ilman niitä yksilö eksyy matkallaan, yhteiskunta muuttuu levottomaksi ja ihmiskunta taantuu. Voimme parantaa omaa elintasoamme ja nostaa muita mukanamme ainoastaan, jos panostamme koulutukseen. Ja se on velvollisuutemme silloin, kun suhtaudumme kanssaihmiseen ja tuleviin sukupolviin sivistyneesti.

Tule mukaan kampanjaan

Kampanjaa voit tukea monin eri tavoin. Kuulen mielelläni, minkälaista politiikkaa sinun mielestäsi nyt tarvitaan. Kampanjaa voi auttaa myös konkreettisilla teoilla tai vaikkapa lahjoittamalla.