fbpx

Jarnosta sanottua

On kerrassaan upeaa, että Jarnon kaltainen turvallisuuskysymysten huippuasiantuntija haluaa lähteä mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Juhana Vartiainen / Helsingin pormestari

24.2.2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Samana päivänä soitin Jarnolle; ’ihmiset tarvitsevat turvattomuuden keskelle rauhaa ja turvallisuutta, tuletko sunnuntaina messun saarnavieraaksi?’ Jarno tuli; hän sanoitti ihmisten tunteman tuskan ja järkyttyneisyyden ja antoi rohkaisua ja järkkymätöntä toivoa. Jarno puhui niistä teoista, mihin jokainen kykenee - pitämään huolta lähimmäisistä, tarttumaan arjesta kiinni. Harvoin olen kuullut mistään saarnasta niin paljon hyvää palautetta.

Kari Kanala / Paavalin seurakunnan kirkkoherra

Teknologian merkitys korostuu jatkuvasti. Hyvää politiikkaa ei voi enää tehdä ilman teknologiaosaamista.

Risto Siilasmaa / Hallituksen puheenjohtaja

Suomen talouden ja turvallisuuden vahvistaminen vaatii rakentavaa otetta ja tietotaitoa. Jarnolta löytyy kumpaakin. Hän myös kohtelee toisia ihmisiä kunnioittavasti, mikä ei ole elämässä ja politiikassa suinkaan itsestäänselvyys.

Simon Elo / Kaupunginvaltuutettu (Kok.)

Jarno on hyvä kuuntelija, tiedonjanoinen ja valmis viemään hyvät ajatukset toiminnaksi energisellä otteella. Nykymaailmassa on arvokasta osata nähdä metsä puilta ja katsoa eteenpäin positiivisella asenteella unohtamatta realiteetteja. Tämän Jarno osaa.

Hanna Smith / Tutkimusjohtaja, Hybridiosaamiskeskus

Jarno on noussut merkittäväksi turvallisuuspolitiikan asiantuntijaksi, jonka näkemykset otetaan huomioon etenkin nyt, kun Eurooppa on vakavimmassa kriisissä toisen maailmansodan jälkeen.

Alpo Rusi / Entinen diplomaatti, vieraileva professori Vytautas Magnus yliopisto

Olen tutustunut Jarnoon ulko- ja turvallisuuspolitiikan kautta. Hänellä on yhteiskunnan kokonaisturvallisuudesta perustavanlaatuista tietoa ja taitoa sekä ihmisenä jalat maassa. Näitä ominaisuuksia tarvitaan eduskunnassa tähän maailmanaikaan.

Jaana Pelkonen / Kansanedustaja

Jarno on ratkaisuhakuinen kokonaisturvallisuuden asiantuntija, joka tunnistaa myös heikot signaalit. Hän tietää, että turvallisuus on ihmisen perustarve ja kansakuntamme selviämisen kivijalka.

Paula Risikko / Kansanedustaja, Naisten Valmiusliiton pj

Kohtaamme jatkuvia kriisejä, joiden ratkaisuihin tarvitsemme ennakointia, asiantuntemusta, maanpuolustuskykyä, historian ja nykyhetken ymmärrystä sekä maltillista, mutta tarvittavan voimakasta reagointia. Jarno on kaikissa näissä Suomen eliittiä, mies, jonka jokainen ulostulo huokuu osaamista ja luotettavuutta.

Aleksi Valavuori

Jarno on asiantunteva, kuunteleva ja yhteishenkeä ympärilleen luova. Hän ymmärtää laaja-alaisesti turvallisuuden sekä maanpuolustuksen merkityksen – ja tuo sen esille selkeästi.

Ville Viita / Everstiluutnantti, Upseeriliiton puheenjohtaja

Jarno on sydämellinen ammattilainen, joka heittäytyy suurella uteliaisuudella haasteisiin. Jarnon vahvuus on olla läsnä ja antaa aikaa kun asia on tärkeä.

Aki Huhtinen / Sotilasprofessori

Jarnolla on hyvin vahva kokemus ja asiantuntemus niin turvallisuuden kuin teknologian asioissa, ja tätä ymmärrystä tarvitaan poliittiseen päätöksentekoon.

Henna Virkkunen / Europarlamentaarikko

Olen varma, että Jarnon rauhallisuus ja asiantuntemus on hyvinvointialueen päätöksenteolle suureksi hyödyksi.

Pekka Sauri / Filosofian tohtori

Isoveljeni Jarno on kunnianhimoinen, vastuullinen ja rohkea tekijä, ei pelkkä puhuja. Ihailen Jarnossa sitä, että hän ei nöyristele, mutta on silti sopivasti nöyrä ja aidosti inhimillinen. Turvallisuuden vahvistaminen on hänen ydinarvojaan, joita hän ei epäröi puolustaa vaikeissakaan tilanteissa.

Maaret Kallio / Jarnon sisko, psykoterapeutti

Turvallinen tulevaisuus luodaan tiedoilla ja taidoilla. Jarno Limnéll on varma valinta. Hän näkee kauas ja tietää miten tasapainoinen ja elinvoimainen ympäristö luodaan.

Jaakko Iloniemi / Ministeri

Näin itse startup-yrittäjänä, isänä ja reserviläisenä en voi kuvitella tarmokkaampaa ja parempaa ihmistä kuin Jarno johtamaan ja puolustamaan Suomea niin hyvinä kuin haastavinakin aikoina. Hänen riveissään voimme seistä ylpeänä!

Mikaeli Langinvainio / Toimitusjohtaja, Inclus Oy

Jarno Limnéll on yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kehittämisen ehdottomia kärkinimiä ja innovaattoreita.

Jessikka Aro / Tietokirjailija

Jarnolla on vahvaakin vahvempi ote turvallisuuteen ja teknologiaan, mutta suurella inhimillisyydellä, siksi äänestän Jarnoa.

Kari Kallonen / Teollisuusneuvos ja Karjapaimen

Jarno on ihminen ihmisenä meidän kaikkien joukossa. Aktiivinen, kaikkien hyvinvoinnista välittävä, ystävä.

Katja Väg / Erityisluokanopettaja, Espoo

Jarnolla on hyvä ymmärrys siitä, miten luonnonympäristöön liittyvät uhat ovat tiiviissä yhteydessä koko talouden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin kokonaisuuteen. Näitä ongelmia pitää katsoa kokonaisuutena ja lähteä siitä, että ratkaisut ilmastonmuutokseenkin ovat ennen kaikkea poliittisia ja kulttuurisia.

Sini Harkki / Johtava konsultti

Osaaminen ja arvot. Näihin sanoihin tiivistyy miksi minä haluan Jarnon mukaan päättämään yhteiskunnan asioista. Jarno ymmärtää nopeasti kehittyvää teknologiaa ja erityisesti kyberturvallisuutta, joka vaikuttaa meihin kaikkiin. Lisäksi Jarnon tapa ottaa muut huomioon tekee hänestä loistavan tiimipelaajan. Minä luotan Jarnoon.

Antti Merilehto / Tietokirjailija, KTM

Jarno on kansainvälisesti haluttu ja arvostettu asiantuntija. On Suomen onni, että hän on valmis antamaan osaamisensa yhteiseen käyttöömme.

Kristiina Helenius / Toimistusjohtaja

Elämme epäkonventionaalisen vahvaa muutoksen aikakautta, jossa yleisen turvallisuuden takaamiseksi on tehtävä enemmän. Jarnolla on taitoa, mutta ennenkaikkea tahtoa, jota tämä tehtävä vaatii.

Jere Hietala / Valokuvaaja, yrittäjä

Tämä aika tarvitsee yhteistyökykyisiä ihmisiä päättäjiksi. Jarno on sellainen. Hän on avoin huippuosaaja ja tunnettu tutkija, jonka kanssa on ollut ilo kohdata digitalisaatiota ja turvallisuutta koskevissa tilaisuuksissa.

Miapetra Kumpula-Natri / Europarlamentaarikko, sd.

Jag har under åren skrivit manga analyser on Finsk politik med Jarno. Hans förmåga att se stora helheter och förstå hur detaljerna påverkar dem är suverän.

Charly Salonius-Pasternak / Ledande forskare

Jarno on kiinnostunut turvallisuudesta ja yhteiskunnan kehittämisestä. Koen, että on ilo työstää tärkeitä teemoja samassa kentässä hänen kanssaan ja tietää, että asiat menevät eteenpäin.

Suvi Uski / TToimitusjohtaja, Someturva

Jarno on esimerkillinen upseeri ja herrasmies, jolla on ilmiömäinen kyky analysoida ja kommunikoida maailman turvallisuusilmiöitä. Teknologian roolin korostuessa yhteiskunnassamme Jarnon asiantuntemukselle on jatkuvasti yhä enemmän tilausta. Positiivisena, urheilullisena ja helposti lähestyttävä ihmisenä Jarnon kanssa on ilo tehdä yhteistyötä.

Valtteri Vuorisalo / Työelämäprofessori

Olen tehnyt paljon töitä Jarnon kanssa. Isänmaa tarvitsee Jarnon kaltaista laajan turvallisuuden ammattilaista, jolla on lisäksi sydän paikallaan.

Petteri Orpo / Kokoomuksen puheenjohtaja

Olen tuntenut Jarnon 1990-luvun alusta alkaen, jolloin yhteinen huolemme kohdistui laman keskellä painiskeleviin espoolaisiin kouluihin – jo silloin Jarno oli vastuunkantaja. Tänä päivänä Jarno on oman alansa huippuammattilainen, joka luo turvaa läsnäolollaan, viestimisellään ja asiantuntijuudellaan. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee Jarnon kaltaisia osaajia, sillan rakentajia ja yhteisten asioidemme luotettavia hoitajia.

Eija Warma-Lehtinen / Asianajaja, työelämäprofessori

Olen tuntenut Jarnon vuodesta 1996 asti. Aloitimme silloin yhdessä Kadettikoulun. Jarnoon voin luottaa niin ystävä, kuin ammattilaisena. Luottamus ja arvostus on häneen kova.

Jussi Rissanen / Kadettiveli

Teksti suora, uskollinen omille ideaaleilleen, rohkea ja sovitteleva. Nämä ovat valitettavan harvinaisia ominaisuuksia ajassamme. Jarno on kaikkea tätä. Sen lisäksi hän ymmärtää koulutuksen merkityksen tulevaisuuden rakentajana.

Liisa Väisänen / PhD, tietokirjailija

Jarno on monialainen, utelias ja älykäs ihminen. Hänen henkilössään yhdistyy harvinaislaatuisella tavalla analyyttinen ja järkähtämättömän looginen ajattelu vahvaan ja lämpimään inhimilliseen läsnäoloon. Näillä ominaisuuksilla pärjää, ja monille tämä riittäisikin, mutta Jarnolle ominaista on hänen pyrkimyksensä kehittyä ja saavuttaa uusia ja yhä laajempia näköaloja.

Erik Söderblom / Teatteri- ja oopperaohjaaja, Espoon Kaupunginteatterin johtaja

Jarno Limnéll on joukkuepelaaja ja monipuolinen osaaja, jonka uraa olen jo vuosia mielenkiinnolla seurannut. Olen tullut vakuuttuneeksi Jarnon tietotaidosta meidän suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolustamiseksi.

Pippa Laukka / Johtava ylilääkäri

Jarno on superihminen. Jarnolla on akatemiasta primus-titteleitä ja tutkintoja, mutta myös yritysmaailmasta isoa näyttöä. Maraton taittuu reilussa kolmessa tunnissa. Kaiken suorittamisen lisäksi hän on lämmin ja omistaan huoltapitävä herkkis. Jarnon ainoa heikkous on huono viinapää.

Jussi Heikelä / Mediayrittäjä

Suomalainen demokratia tarvitsee yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Enemmän lääkäreitä, vähemmän tuomareita, enemmän rakentajia ja ymmärtäjiä kuin erottavia kärjistäjiä. Hybridivaikuttaminen, turvallisuus, teknologia, tutkittu tieto, asiantuntijuuden hyödyntäminen, sovinnollinen politikointi. Tätä kaikkea Jarno edustaa ja hänen kanssaan olen saanut tehdä työtä ja olen vakuuttunut hänen hyvien asioiden edistämisen visionäärisyydestä, tahdosta ja toiminnasta.

Marianne Heikkilä / Järjestöjohtaja, rovasti, kahden lapsen äiti

Kaikki tuntevat Jarnon rautaisena kokonaisturvallisuuden asiantuntijana. Hänellä on kuitenkin terveitä ja oivaltavia näkemyksiä myös taloudesta ja hyvinvoinnista. Hän uskaltaa varmasti puolustaa näkemyksiään missä tahansa politiikan foorumilla.

Piia-Noora Kauppi / Toimitusjohtaja, ex-meppi

Suomen asioiden päättäjäksi tarvitaan turvallisuuden asiantuntija. Jarno on juuri sellainen.

Kari Tolvanen / Kansanedustaja, rikosylikomisario (vv.)

Olen oppinut tuntemaan Jarnon osaavana ja päättäväisenä ystävänä. Myös politiikassa tarvitaan hänen laajaa osaamistaan ja tietämystään erityisesti kyberuhista, jotka kohdistuvat koko yhteiskuntaan. Voin lämpimästi suositella hänen ehdokkuuttaan tulevissa vaaleissa.

Pertti Salolainen / Ministeri

Turvallisin on luotetuin, Jarno on sanansa mittainen mies. Suosittelen.

Mika D. Rubanovitsch / Toimitusjohtaja, yritysvalmentaja, tietokirjailija

Tunnen Jarnon jo nuoruudesta. Jarno on sanojensa mittainen, vastuullinen ja aikaansaava. Jarno on valtiomiesainesta, sopii myös aluevaltuustoon. Vahva suositus Jarnon puolesta.

Heikki Arikka / Kirkkoherra, Helsinki

Jarno on turvallisuuden ja tekniikan osaaja, jollaista Länsi-Uusimaa tarvitsee. Tulevaisuuden haasteet tarvitsevat Jarnon kaltaista monipuolista osaajaa.

Petteri Järvinen / It-asiantuntija, tietokirjailija

Min vän är en ovanlig kombination av god vilja, realism och ärlighet. Jarnos mest beundransvärda egenskap är hans genuina vilja att främja hela samhällets bästa.

Michael Moberg / Verkställande Direktör

Jarno toimii vahvasti arvojensa mukaan, mutta samalla hän on yhteistyökykyinen yli rajojen. Luonteeltaan hän on tunnollinen ja päämäärätietoinen, mutta lempeä. Tällä luonteella hänet on kuin luotu politiikkaan ajamaan yhteisiä asioita.

Antero Vartia / Yrittäjä

Jarno on lojaali ystävä, helposti lähestyttävä ihminen ja jämäkkä päätöksentekijä. Erityisesti näiden ominaisuuksien takia Jarno olisi erinomainen valinta.

Nora Stenvall / Toimitusjohtaja ja yrittäjä

Minulle Jarno edustaa ennen kaikkea inhimillistä viisautta ja välittämistä. Tämän päälle kun lisää kovan luokan turvallisuus- ja teknologiaosaamisen, niin voin sanoa, että Jarno Limnéll on paras mahdollinen henkilö päättämään yhteisistä asioistamme.

Cristina Andersson / Yrittäjä, tietokirjailija

Tunnen sydämessäni suurta iloa ja mielenrauhaa Jarnon ehdokkuudesta. Politiikka tarvitsee turvallisuuden, teknologian ja sivistyksen kovia ammattilaisia. Erityisesti arvostan Jarnon poikkeuksellisen laajaa kokemusta ja ymmärrystä meidän kaikkien turvallisuuteen vaikuttavissa haastavissa kysymyksissä. Kunta vaikuttaa kodin arkeen ja perheen hyvinvointiin joka päivä. Siksi päättäjiksi tarvitaan Jarnon kaltaisia äärimmäisen luotettavia, osaavia ja sydämeltään sivistyneitä joukkuepelaajia. Jarnolla on vilpitön tahto ja monipuoliset taidot löytää kestäviä ratkaisuja viheliäisiin ongelmiin yhteistyössä muiden kanssa.

Christina Forsgård / kriisiviestintäkonsultti, kouluttaja

Olen tuntenut Jarnon kohta kymmenen vuotta ja ilolla seurannut hänen aktiivisuuttaan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jarno on laaja-alainen ajattelija, joka perehdyttyään asioihin muodostaa oman itsenäisen mielipiteensä sen kummemmin ajattelematta mihin ``ryhmään`` hän sitä myötä kuuluu. Tällaisia päätöksentekijöitä Suomi tarvitsee lisää.

Patrik Gayer / Yhteiskuntasuhteiden asiantuntija

Jarno on kansainvälisen tason asiantuntija turvallisuuteen ja kyberturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Risto EJ Penttilä

Vaaleissa arvioin aina ehdolla olevaa potentiaalisena yhteistyökumppanina, henkilönä, jonka kanssa voi yhdessä saada hyviä asioita aikaan. Jarnon kanssa olemme jo tehneet tuloksellista työtä Espoon kuntapolitiikassa ja aluevaltuustossa. Hän on kuunteleva ja monessa arvoni jakava isänmaallinen mies, rohkenen ennustaa, tuleva kansanedustaja.

Maria Guzenina / Kansanedustaja

Muistan Jarnon Maanpuolustuskorkeakoulun ensimmäiseltä vuosikurssilta saakka. Hän on määrätietoinen, asioihin huolella perehtyvä ja ahkera. Jarnolla on kyky ilmaista ajatuksensa selkeästi ja hän on viestinnässään sekä johdonmukainen että kärsivällinen – esimerkki meille monille muille. Kokemus ja henkinen tasapaino näkyvät rauhallisuutena kiperissäkin paikoissa.

Aleksi Jäntti / Tampereen apulaispormestari

Poliittisesti sitoutumattomana henkilönä voin lämpimästi suositella Jarnon osaamista hänen erityisalueillaan. Olen tehnyt Jarnon kanssa yhteistyötä vuosien ajan, ja hän on kansainvälisen tason rautainen ammattilainen.

Mikko Hyppönen / Tietoturvatutkija ja neuvonantaja

Olen tuntenut Jarnon 10 vuoden ajan. Sinä aikana hänestä on tullut meidän yhteiskunnan laaja-alainen vaikuttaja ja tunteidemme tulkki, joka toimii arvojensa mukaisesti. Arvostan erityisesti Jarnon ratkaisukeskeisyyttä ja laaja-alaista ennakointikykyä, kykyä arvioida tulevaisuuden muutoksia – tällaiselle osaamiselle on Suomessa tarvetta nyt ja tulevaisuudessa.

Kimmo Rousku / Tietoturva- ja IT-asiantuntija

Levoton aikamme edellyttää päättäjiltä monipuolista turvallisuuspoliittista osaamista. Jarmo Limnéll on tarmokas ja yhteistyökykyinen osaaja, joka ei jää tuleen makaamaan.

Jussi Niinistö / Kaupunginjohtaja, entinen puolustusministeri

Jarno edustaa näkyvää ja faktapohjaista asiantuntijuutta kokonaisturvallisuuden, digitaalisen tulevaisuuden sekä elinvoimaisen Suomen edistämiseksi. Tässä ajassa asiantuntijuuden lisäksi tarvitaan kuitenkin kestävää ja ennakkoluulotonta arvopohjaista sitoutuneisuutta, ihmiskeskeisyyttä, yhteistyöhalukkuutta sekä eritoten rohkeutta uudistua ja uudistaa – näitä seikkoja Jarno on toimissaan osoittanut. Ihmisen hyvän perintö mitataan tekojen kautta.

Peter Sund / Toimitusjohtaja, Kyberala ry

Jarno on luotettava ja ennakoiva. Lisäksi hän on rautainen osaaja. Erinomaisia ominaisuuksia päättäjälle!

Elina Valtonen / Kokoomuksen varapuheenjohtaja

Jarno on vahva viestijä, inspiroiva johtaja ja lämmin ihminen. Tulee jotenkin turvallinen olo kun hän ilmestyy paikalle. Rehtiys, solidaarisuus ja Suomalaisuus huokuvat hänestä. Suomen politiikka saa hänestä hienon vahvistuksen.

Andre Noel Chaker / Hallituksen puheenjohtaja

Nyt tarvitaan osaamista ja rohkeutta. Rohkeutta tehdä.

Peter Vesterbacka / Yrittäjä

Sitoutumattomana olen kiinnostunut ehdokkaista, joiden asenne on ratkaisukeskeinen mutta jotka samalla hallitsevat kokonaiskuvaa. Jarno on humaani, lähestyttävä sekä yhteistyökykyinen ihminen. Hän paneutuu asioihin huolella samalla nähden metsän puilta.

Mika Aaltola / Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija

Vastaamon tietomurto osoitti viimeistään sen, että tarvitsemme lisää tietoturva-asiantuntijoita päättäjiin. Tietoturvaosaaminen on olennaista demokratiamme tulevaisuuden turvaamiseksi.

Sofi Oksanen / Kirjailija

Tässä ajassa juuri Jarnon kaltaiselle kyberosaajalle on tarvetta poliittisessa päätöksenteossa. Sen lisäksi Jarnolta löytyy kyky rakentaa asioita yhdessä. Sitä tarvitaan – yhteisten asioiden edistämistä tulee tehdä entistä enemmän yli puoluerajojen. Jarno itse tiivistää asian hyvin – nyt ei ole aika hajottaa, vaan on aika koota ja rakentaa.

Sanna Lauslahti / Toimitusjohtaja

Jarno on asiantuntija. Luotettava. Hän saa valtakirjani verorahojeni käytöstä.

Olli Männikkö / Kunnallisneuvos

Ammattimainen ja yhteisön hyvää ajava perusarvoja kunnioittava henkilö.

Harri Koponen / Kokenut liikemies

Olen erittäin iloinen, että Jarnon kaltainen, raudanluja asiantuntija ja asiakeskeinen espoolainen on ehdolla tulevissa vaaleissa. Voin hyvillä mielin suositella Jarnon äänestämistä.

Hexi Arteva / Manageri, Esport Honka

Jarno Limnéll on ehdokkaana juuri sitä yhteisten asioiden hoitajalta voi toivoa. Sitoutunut, pätevä ja kunnianhimoinen.

Ville Tolvanen / Hallitusammattilainen

Jarno on tekijä ja aikaansaaja, jolla on arvot kohdallaan. Tältä mieheltä riittää ymmärrystä elämän kaikille puolille. Hän on myös kaukonäköinen, joka varmasti uskaltaa tehdä kipeitäkin päätöksiä paremman tulevaisuuden puolesta.

Elina Hiltunen / Futuristi (sitoutumaton)

Sillanrakentaja, älykäs ja hyväntahtoinen ihminen, joka osaa asettua toisen ihmisen saappaisiin ja löytää eri näkökannoista tien, jota kaikki voivat yhdessä kulkea.

Juha Oravala / Co-Founder, D-Fence Oy

Jarno Limnéll on asiansa hallitseva ja kirjaimellisesti suoraselkäinen herrasmies, jota on helppo kehua yli puoluerajojen.

Osku Pajamäki / Toimitusjohtaja

Jarno on yksi Suomen johtavia kokonaisturvallisuuden asiantuntijoita, jonka asiantuntemusta arvostetaan laajalti myös kansaivälisesti. Tunnen Jarnon pitkältä ajalta ja olen aina ihaillut hänen rohkeaa aloitteellisuuttaan sekä poikkeuksellista sitoutumista yhteisten asioiden hoitamiseen. Jarno on henkilö, johon voi luottaa.

Juha Hakola / Ylikomisario, kaupunginvaltuutettu

Veli ja taistelutoveri. Kävimme loppusodan läpi yhdessä erittäin talvisessa ja kovassa pakkasessa Niinisalossa armeija-aikana 20-vuotta sitten. Hän hyökkäävän komppanian päällikkönä ja minä vääpelinä. Siellä oli jo selvää, että hän oli, ei vain koko Santahaminan saaren ja pataljoonan särmin, jämptein ja asiallisin kaveri, vaan koko Suomen Puolustusvoimain malliesimerkki. Todellinen herrasmies-mies. Ja tätä hän on edelleen tänä päivänä. Hattu. Päästä. Ylpeänä olen sinua seurannut nämä vuodet.

Mehdi Younes / Ystävä ja yrittäjä

Alueellisessa päätöksenteossa tarvitaan Jarnon kaltaisia huippuosaajia. Nykypäivänä laaja-alainen ymmärrys turvallisen arjen rakennuspalikoista on todella tärkeää.

Sari Multala / Kansanedustaja

Jarno Limnell on nopeasti digitalisoituvan yhteiskunnan kansallisen turvallisuuden ajattelijana ja esille tuojana ehdotonta eurooppalaista kärkeä. Jokainen meistä rakentaa arjessa omalta osaltaan kansallista turvallisuutta digiratkaisujen käyttäjänä.

Pekka Sivonen / Digitalisaation suunnannäyttäjä